Tuulta, tuisketta ja hyviä ajoituksia

Tänään oli tarkoitus lähteä ajamaan kohti Tampereen keskustaa ja leiriytyä noin 20km päähän. Pyöräiltävää kertyisi noin 70km.

Lähdimme liikkeelle leiristä tällä kertaa puiston itäosan läpi. Tämä hiekkatie olikin paljon paremmassa kunnossa, kuin mistä me tulimme puistoon. Hiekkatiellä olikin oikein reilut mäet ylös – ja alaspäin; yhdet meidän isoimmat hiekkatiemäet koskaan. Sattuipa tien yli juoksemaan otus, jota pohdimme, olisiko se voinut olla kärppä. Sää oli suotuisa, mutta taivaanranta keräsi kovaa vauhtia valtavia mustia patsaita.

Ruovedelle päästyämme kävimme kaupassa ostamassa päivän ruoat. Karjalanpiirakoita syödessämme taivas sitten vapautti sellaisen lastin vettä, että olisi kyynel tullut jos sen alle olisimme joutuneet.

Kuuro hellitti maltillisemmaksi ja lähdimme taas liikkeelle. Seurasi paljon märkää ajoa, kun taivaalta tuli välillä tihuttaen ja toisinaan niin rankasti, ettei eteensä meinannut nähdä.

Söimme myös kylmän leipälounaan bussipysäkillä, jonka penkki juuri ja juuri pysyi paikallaan.

Saavuimme tienvarrella olevaan kesäkahvilaan sateettomalla hetkellä. Päätimme pysähtyä, ja saimmekin mitä parasta palvelua ja aivan uunituoreita paikanpäällä paistettuja munkkeja. Tee myös lämmitti vatsaa mukavasti, kun märät housut vielä viilensi. Asioidessamme alkoi jälleen valtava sade, ja söimme tyytyväisinä kahvilan sadelipan alla. Juttelimme kahvilan pitäjän kanssa, ja hän vinkkasi meille Aunesillasta ja Tampereen lähellä olevasta Kintulammen retkeilyalueesta. Jälkimmäinen jäisi nyt toiselle reissulle, mutta silta olikin aivan kulman takana. Sitä saimme ihailla lyhyessä ikkunassa auringonpaistetta. Silta oli 1898-1899 valmistettu upea kivinen kaarisilta!

Pääsimme leiriytymään pienemmän tien läheisyyteen seitsemän aikaan. Matkaa Tampereelle on enää noin 20km.

Tätä päivää on kuvastanut hyvin meidän retken pieni hokema: ”Me otetaan sitä, mitä meille annetaan”. Joskus tulee aurinkoa, joskus vettä. Kaiken kanssa eletään ja nautitaan parhaamme mukaan.

Normaali

Luonnon äärellä

Aamumme alkoi viereisen lahopuuhun pesiytyneen tikan poikasen huutoihin. Taisi olla jo kova nälkä. Me otimme rauhalliseen tahtiin klassista retkiaamupalaamme vesimysliä auringon paisteessa. Kruunasimme aamuaterian vielä banaanilla ja nutellalla.

Ennen liikkeellelähtöä vetreytimme vielä kehoa venyttelyllä, mieltä hiljentymisellä ja sielua katselemalla viimeisen kerran järven reheviä rantoja. Jeremillä oli kovasti vaikeuksia lähteä, ei tuntunut siltä että olisi ihan vielä valmis. Piti vielä imeä itsensä täyteen maisemaa ja tuulen suhinan täyttämää tunnelmaa.

Matka kuitenkin pääsi lopulta alkamaan. Tavoite oli päästä takaisin Haukanhiedan telttailualueelle, jossa pyörämme olivat. Matkaa tulisi noin 8 km.

Alkuosuus oli tuttua jo kuljettua polkua, jonka jälkeen pääsimme suoraviivaiselle metsätieosuudelle. Jotta säästyisimme kierrolta, teimme taas oman reittimme kansallispuiston poikki.

Reittimme vei Köntäslammin ohitse, ja totesimme sen tulvivan oikein reilusti. Ihmettelimme syytä, mutta mitään järkevää perustetta ei osunut silmään. Matkan varrelle osui kuitenkin useaan otteeseen puita, jotka vihjasivat, että majavat saattaisivat olla kaiken takana. Järven reunalle myös oli kasattu iso keko puita ja oksia, ja pohdimme olisko se majavien kotipaikka. Luonnon äärellä on äärimmäisen mielenkiintoista olla.

Etsiydyimme korkeammalle tuuliselle kalliolle ja teimme lounasta Köntäsvuoren huipulla. Hyttysiltä sai olla rauhassa tuulisessa säässä. Aika-ajoin puhalsi oikein reippaasti, ja Jeremin makuupaikan alla maa hengitti puun juurien kohotessa puun huojunnan takia.

Päivämatkamme oli taas niin lyhyt, että teimme taas uuden ennätyksen leiriin saapumisesta. Olimme perillä jo puoli neljä. Nyt oli reilusti aikaa kaikkeen.

Työrupeaman aikana mm. hoidimme ketjut, pestiin pyykkiä ja valmistettin ruokaa. Vinkiksi tuleville retkille: tulinen sriracha-kastike maustaa ruoan kuin ruoan. Kuskus ja soijarouhe kasviksilla maistui oikein hyvin.

Pidimme vielä pienen palaverin matkan loppuosan järjestelyistä. Päätimme, että palaamme ylihuomenna Tampereelta junalla Turkuun Jeren kipeästi jumiutuneiden pohkeiden takia. Tampereella mennään sitten saunaan ja syömään. Jere ainakin lähtee huomenna liikkeelle saunan kuvat silmissä.

Lähdön tunnelmaa alkoi olemaan ilmassa. Tavara alkoi löytämään jo osittain pyörälaukkuun. Huomenna aamulla on aika jättää haikein mielin Helvetinjärven kansallispuiston jyrkät rotkot, jykevät ikimetsät ja hiljaiset rannat.

Normaali

Maistiaisia rennosta retkeilystä

Otimme tänään pitkän aamun rauhassa auringon paisteesta nauttien. Mysli maistui iskukuumennetun maidon ja banaanin kanssa. Aamu-uinnilla oli luonnollisesti käytävä, kun sää niin meitä helli. Tavoitteena oli tänään kävellä noin 10 kilometriä.

Päivän ensimmäiset vaellusetapit olivat reipasta suoraa polkua ja vanhaa metsätietä. Tuntui että energiaa oli huomattavasti enemmän kuin eilen. Jeremin jalkapohjatkin alkoivat jo rauhoittua eilisestä paljasjalkaosuudesta.

Seuraava etappi olikin sitten jännittävämpi. Lähdimme suunnistamaan kansallispuiston polkujen ulkopuolelle meidän suunitelmaan sopivaan suuntaan. Kompassista Jeremi pääsi käytännössä ottamaan ensimmäistä suuntaa, kun taas Jerelle kompassin käyttö oli jo ennestään tuttua. Kartan ja kompassin kanssa etenimme hitaasti oikeaan suuntaan.

Lounaalle yritimme löytää mahdollisimman korkean paikan, jotta saisimme olla rauhassa pieniltä ystäviltä. Hyttyset kuitenkin löysivät meidät sankoin joukoin, ja taisivat kertoa kavereillekin että tänne kannattaa tulla. Jeremi kokeili kaikkea mahdollista ettei niskaan pääsisi jatkuvasti uusia yrittäjiä.

Matkan varrelle osui muutama upea avosuo ja sankkaa metsää. Kosteimmat kohdat kiersimme suosiolla, mutta välillä sai painaa aikamoisista ryteiköistä. Metsässä lahot puut murtuivat jalkojen alla ja suolla tupasvillan seassa leijaili hellivä suon tuoksu.

Olimme perillä Ruokelammen telttapaikalla ennätysaikaisin jo viiden jälkeen. Pohdimme, että emme koskaan, millään reissulla, ole olleet leiripaikalla näin hyvissä ajoin. Meillä on aikaa vaikka mihin. Vaikka vaan rentoutua ja makoilla.

Ja näinhän tapahtui. Uinnin ja levon jälkeen maltoimme harrastaa vielä vähän kehonhuoltoa; kireät reisilihakset kaipasivat jo huutavasti huomiota. Kun on aikaa, on leirissä näköjään energiaa hoitaa myös omaa hyvinvointia.

Pieni sade ajoi meidät teltan sisään jo hieman puoli yhdeksän jälkeen. Teltassa saikin sitten viettää rauhaisaa luppoaikaa hötkyilemättä yhtään mihinkään.

Normaali

Kyllä se aurinko paistaa Helvettiinkin

Tänään heräsimme Haukkajärven telttailualueelta. Yöllä satoi rankasti, samoin aamulla useaan otteeseen. Otimme rauhassa teltassa ja pelasimme taas hieman paperirallia. Poistuimme teltasta vasta 11 aikaan.Tihkuvassa aamussa teimme kananmunia ja valmistelut vaellukseen lähdölle. Tavarat sullottiin pyörälaukuista rinkkoihin.

Matka alkoi erittäin leppoisasti molemmilla paljain jaloin. Tie oli pehmeää, ilma puhdasta ja metsä mahtipontista. Jo ensimmäisellä taukopaikalla annoimme jaloille kylpyä.

Rauhalliseen tahtiin jatkoimme matkaa. Molempia ällistytti matkan varrelle osuneet mahtavat kalliot; leveydeltään, korkeudeltaan ja kiipeilymahdollisuuksiltaan ne kutkuttivat ja inspiroivat.

Päivän päänähtävyys Helvetinjärvi sekä Helvetin Kolu avautuivat lopulta eteemme. Maisemapaikalta aukesi upea maisema yli järven. Kävimme lounastamassa päivätuvan tuntumassa ja lopulta kapusimme Kolua ylös kalliolle. Helvetin kolu on siis kahden kallion väliin jäävä syvä railo, jota pitkin pystyi kulkemaan. Rinkat teki matkasta extrasti jännittävän.

Matkan varrella olemme ihailleet luonnon ja ajan voimia. Monin paikoin puuta oli kaatunut vaikka kuinka, eikä voinut kuin hiljentyä näiden armottomien luonnon näyttämöiden edessä. Aika myös vie lopulta voiton kaikesta: näetkö kuvassa 2 runkoa ristikkäin?

Sadetta ei tullut koko päivänä. Sen sijaan aurinkoa alkoi pilkahdella paksujen pilvien takaa. Nyt hymyilytti matkamiehiä; maisemat, ruoat ja säätkin kohdillaan. Lopulta piti vähän jo keventää vaatetta.

Lopulta pääsimme Luomajärven telttailualueelle. Saimme ihailla loppuillan auringonpaistetta, ja söimme viimeiset lusikalliset kuskusia auringon juuri painuessa puiden taakse. Valtava määrä pieniä ja pisteliäitä polttiaisia ajoi meidät nopeasti kuitenkin teltan turviin.

Normaali

Kolmas päivä toden sanoo

Aamu lähti reippaasti liikkeelle Nutella-leivillä. Siirryimme Hämeenkyröön kahvilaan, joka oli myös leipomon tehtaanmyymälä. Harvoin näkee näin pienellä paikkakunnalla näin vilkasta kahvilaa; ihmisiä oli jonoksi asti melkein koko ajan.

Otimme ruoaksi pizzaa ja myöhemmin vielä leivonnaisia. Pizzaa syödessä aloimme naureskella täytteiden valintaa, mutta päättelimme, että taitaa olla pakastesekoitevihanneksia pizzojen päällä.. porkkanaa, sokeriherneitä, vesikastanjaa, parsakaalia. Oli kuitenkin ihan yllättävän hyvää. Retkillä kaikki ruoka maistuu.

Olemme taas suunnistaneet lähinnä Google Mapsin avulla. Perinteisiin kuuluu, että sovellus vie liian pienille ja vaikeille tielle. Tämä kerta ei ollut poikkeus. Pieni tie vei mutaiselle peltotielle ja loppui lopulta kokonaan pellon reunaan. Ei muuta kuin isolle tielle ajamaan.

Isolla tiellä jaoimme tilaa rekkojen kanssa. Levennys oli mitätön ja välillä vähän hirvitti turvallisuuden puolesta.. Välillä oli vähän tilaakin ottaa kuva. Sadetta, tihkua ja rekkojen roiskeita on tarjoiltu tänään myös koko päivä.

Kurun kaupasta santsasimme 4 päiväksi ruokaa Helvetinjärvelle. Yllättäen senkin jälkeen laukuissa oli vielä tilaa. Mitäköhän on jäänyt matkan varrelle…Ilta laskeutui ja pääsimme lopulta perille kansallispuistoon. Tänään pääsi uimaan, ja puhdas iho tuntuikin kohtalaisen taivaalliselta hien ja kosteuden jälkeen. Kaikki vaatteet päälle, halloumihampparit naamaan ja märkään telttaan nauttimaan lämpimästä makuupussista! Retken kolmas päivä takana ja kolmas kansallispuisto edessä.

Normaali

Suomen kesäsään armoilla

Aloitimme aamun pohtimalla matkojemme perinteitä. Tällä kertaa etenkin ruokiin liittyvää; aamupalaksi kun söimme öljyleipää ja valkoisia papuja tomaattikastikkeessa.

Aamu venähti, kun sade alkoi. Pelasimme aikamme kuluksi paperirallia ja vaikeaa versiota risrinollasta. Pakko sitä oli kuitenkin lähteä liikkeelle heti kun sade vähän taukosi. Sääennusteet eivät illalla selkeästi olleet ajan tasalla, kun sateiden piti alkaa aika paljon myöhemmin..

Sadetta tuli ja meni. Haimme huoltoaseman kaupasta täydennystä ja katselimme vaakatasossa tulevaa kaatosadetta.

Pääsimme lähtemään ilman sadetta eteenpäin. Taivasta täytti mielettömän hienot pilvet, jotka nimeämme Van Gogh-pilviksi. Alareuna näytti kuin aaltojen alapinnalta.

Saavuimme päivän kohteelle, Isosuo-Puurijärven kansallispuistoon. Ensin katselimme Isosuota, mistä sade nappasi meidät taas hellään hyväilyynsä. Ukkonen jyrisi välillä kauempana. Lähdimme paljain jaloin 2 kilometrin reitille, ja saimme hieman väistellä huonokuntoisten pitkosten nauloja..

Jeremi kärsi kovennettua kohtaloa, kun kengät ja sukat olivat jo puristusmärät. Jere nautti sandaaliensa hyvästä tuuletuksesta.

Katsastimme myös Puurijärven lintutornin, joka kuuluu Suomen suurimpiin. Kokoa tornilla on 18 metriä. Tornin täyttä hirttä olevat rakenteet tekivät molempiin vaikutuksen. Harmillisesti emme saaneet mitään kuvia sateen takia.

Loppupäivä oli sadetta ja paahtoa eteenpäin kohti Hämeenkyröä. Pääsimme noin 10 kilometrin päähän, kunnes päätimme laittaa pillit pussiin ja laittaa teltta pystyyn. Yksin ei tarvinnut olla, kun hyttyset löysivät meidät taas sekunneissa.

Menimme telttaan ja kokkasimme sisällä isossa kosteudessa. Sadekin kiihtyi taas.

Tunnelma pysyi kuitenkin kevyenä koko päivän. Illalla pääsimme vielä katsomaan loppuun, kuka voittaa ristinollan tällä kertaa.

Ai niin, Jerellä myös puhkesi kumi ensimmäistä kertaa. Puhjenneet renkaat: tilanne 1-1

Normaali

Kotimaan matkailua kesälle 2020

Hei!

Tänään starttasi Jeren ja Jeremin pyörämatka kohti Helvetinjärven kansallispuistoa! Mahtava olla taas tien päällä!

Retki tulee alustavasti kestämään 9 päivää! Tarvoitteena on päästä Helvetinjärvelle 3 ajopäivässä, viettää puistossa noin 3 päivää ja palata kotiin vielä 3 päivän pyöräilyllä.

Meidän matka lähti lennokkaasti liikkeelle kymmeneltä aamulla, jo reilussa hellelukemissa. Kokeiluna tälle kertaa oli ajokauluspaita, että saatiin kädet suojattua auringolta. Pääsimme reippaasti ensimmäiselle pysähdyspaikallemme, Kurjenrahkan kansallispuiston Savojärvelle.

Savojärven raikastava vesi helli ja turve kutitteli varpaita. Auringon porottaessa siirryimme syömään varjoon, ja avasimme klassisella pestopastalla.

Tarkastimme myös ilmaisen näyttelyn (ja nautimme sen suomasta varjosta). Siellä kerrottiin paikallisesta linnuista ja eläimistä. Jättikokoinen kurki edusti kuoriutuvan poikasen perspektiiviä.

Matka jatkui. Yhden rengasrikon taktiikalla (Jeremin eturengas) pääsimme Säkylän harjureitille asti. Ukkonen jyrisi kauempana, mutta ei antanut meille muuta kuin mukavaa kannustusta päästä perille.

Taukopaikamme oli upea Myllylähde, Suomen suurin lähdepohjainen lampi. Pulahdimme nopeasti viileään veteen. Lammelta lähti rehevien saniaisten reunustamat pitkokset.

Loppumatka kului ison ja suoran tien reunaa ajaen. Leiri saatiin pystyyn noin kymmenen kilometriä ennen Huittista. Huomenna tutustutaan sitten jo seuraavaan kansallispuistoon!

Normaali

Ajatuksia Norjan matkasta

”Pisin matka on matka sisäänpäin”

-Kiveen kirjoitettu viisaus

Norjan matkan viimeiseen blogiin keräsimme vielä ajatuksia matkan jälkeen.

Joona:

Hyvät tyypit tekevät sen matkan, kiitos siitä Jeremille ja Aarolle! Reissu oli upea maisemineen ja ihmeineen, mutta koko reissulle ei olisi tullut lähdettyä jos edellämainitut eivät olisi innostaneet ja ottaneet meitsiä reissuun mukaan.

Toinen tärkeä asia on reissun suunnittelu. Aina täyttyy jättää tilaa improvisaatiolle ja yllätyksille, mutta hyvä suunnitelma takaa varman tunnelman matkaseurueessa sekä säästää aikaa turhalta Google Maps selailulta. Meidän reissun osalta aplodit ja isoimmat hatun nostot menevät Jeremille, joka käytännössä yksikätisesti suunnitteli, tutki ja toteutti matkasuunnitelman, mitä reitejä on paras polkea, mitkä vuoret on ehdottomasti kiivettävä ja mitkä ovat houkuttelevimmat matkakohteet. Siis reissua suunnittelevat: miettikää, tutkailkaa, kertokaa mitä haluatte kokea ja tehkää alustava drafti matkasta. Se on pitkässä juoksussa hyvä asia!

Jeremi:

Kotiin päästyä elämän helppous aina yllättää. Ruokaa on jääkaapissa, sänkyä ei tarvitse kasata tai purkaa aamuin illoin ja vettä tulee hanasta ihan niin paljon kuin tarvitsee.

Ensi kerralle ei varmaan tarvitse mukaan niin montaa kiinikettä tarakalle. Osaa kameravälineistä käytettiin tuskin ollenkaan, mutta olisi ollut hienoa saada niille enemmän käyttöä. Kirjat jäi tällä reissulla koskemattomaksi, tosin luin yhden e-kirjan. Myös kunnon reppu olisi pitänyt ottaa mukaan; ohuella päivärepulla oli hieman rasittavaa kantaa painavaa tavaraa.

Paperikartta olisi tuonut omaa tunnelmaa matkaan. Google maps auttaa kyllä suunnistamaan, mutta oikeassa kartassa on tunnelmaa ja toisaalta muutakin tietoa, jota sähköiset kartat eivät välttämättä tarjoa. Myös paperikarttoja voi tuijottaa miten kauhan haluaa ilman akun loppumisen pelkoa.

Minulle jäi jälkikäteen mieleen isoimpana reissun päällä elämisen yksinkertaisuus. Reissussa ei pahemmin tarvitse ajatella muuta kuin mitä juuri tapahtuu, mitä näkee ja mitä juuti kokee. Saa jättää muut ajatukset, työt, tehtävät, odotukset ja velvoitteet kotiin ja keskittyä täysin siemauksin tien päällä olemiseen. Kuulostaa ihan lomalta, sitä niin paljon puhuttua hetkessä olemista.

Pyöräilyn suorastaan meditatiivinen tasaisuus ottaa oman aikansa tottua, ja etenkin pitkillä matkoilla ajan ja matkan määrät saattavat hämärtyä. Pitkillä matkoilla pystyy uppoamaan ajon tasaiseen monotonisuuteen. Silloin saattaa ehkä kuulla omia ajatuksiaan, tai olla ajattelematta ollenkaan. Mieli saa vapaasti ihailla ympäristöään, katsella maisemia, kuunnella luonnon ääniä ja jakaa ystävien kanssa vähän suklaata. Siinä ehkä piileekin pyöräilyn ihanuus.

Vielä muutama kuva matkalta, jotka ei löytäneet tietään muuten tänne tai ehtinyt oikealle päivälle blogia tehdessä. Viimeisenä kuvana onkin hyvä lopettaa huippuhetkeen Husfjelletin huipulta, josta kuva ei ehtinyt blogiin aiemmin. Näitä yhdessä koettuja yöttömän yön hetkiä on hyvä muistella pimenevinä syksyn iltoina.

Normaali

Tiivistelmiä viimeisistä päivistä

20.-23.7. Lofootit

Autolla suhatessa etäisyydet pienenevät ja matka nopeutuu. Voi vapaammin valita mihin menee ja missä järjestyksessä. Ajeleminen edestakaisin ja palaaminen eri paikkoihin on myös helpompaa. Koska retkemme varsinainen pyöräilyosuus on loppunut, kokoamme tähän vähän tiiviimmin viimeisten päivien kulkua.

20.7. Å i Lofoten / Kvalvika Beach

Autolla pääsi nopeasti Lofoottien kärkeen, Å i Lofoteniin. Tien päässä avautui hienoja rantamaisemia. Saari olisi jatkunut vielä vaellusmahdollisuuksilla, mutta ei meille tällä kertaa. Lofoottien eteläkärjessä oli selkeästi enemmän turisteja verrattuna pohjoisempiin osiin. Pohdimme, että loppujen lopuksi matkailijoiden määrä ei ollut kuitenkaan kovin suuri ja ajelu pienillä ja kapeilla kyläteillä sujui mutkattomasti. Kaiken kaikkiaan tällä reissulla autot ottivat hyvin pyörät huomioon ja malttoivat antaa pyörille tietä. Tästä iso kiitos kaikille autoilijoille! Muutamia tunneleita ja isompia tienpätkiä lukuunottamatta Lofooteilla oli todella mieluisaa pyöräillä.

Ehkä reissumme fiineimpien ruokien jälkeen Sørvågenin sataman Maren Anna -ravintolassa suuntasimme kohti Kvalvika Beachia. Ranta sijaitsee Moskenesøyn pohjoisosassa hieman syrjäisessä poukamassa. Ajaessamme rannan suuntaan sumu nousi aivan yllättäen ja saimme nautiskella rannalle vaeltamisesta jopa mystisessä sumussa. Iskä jaksoi hyvin pienen parin kilometrin kivikko-nousun. Vaellus rannalle kesti puolitoista tuntia ja nousua kertyi pari sataa metriä.

21.7. Henningsvaer

Palasimme autolla Henningsværin tuttuun kaupunkiin. Halusimme näyttää iskälle Trevarefabrikenin upean saunan, mutta sitä ennen nautimme herkullisesta lohi-pestopizzasta. Saunaan osui myös matkakaverimme Kaisa. Illan päätteeksi nautimme vielä pilvien lomasta pilkistävästä auringon säteistä maisemapaikan huipulla.

22.7. Jeremi lähtee kotia kohti.

Aamulla kävimme yhdessä katsomassa Henningsværin postikorttimaisemia sillalta ja jalkapallokentällä. Kenttä itsessään ei maan tasolta vakuuta, mutta sillalta idyllinen kaupunki avautui upeasti.

Söimme vielä viimeiset burgerit yhdessä, ja isäkin kuvaili ranskalaisia parhaiksi mitä on koskaan syönyt.

Haikein mielin jätimme jäähyväiset ja erosimme niin, että autoon lähti Jeremi. Aaro jäi vielä nauttimaan viimeisistä lomapäivistänsä Norjaan ennen keskiviikon lentoa.

Autolaiset kävivät illalla kävelyllä Abiskon kansallispuistossa Ruotsin puolella. Kanjonireitin jylhyys yllätti täysin sekä luontopolun kuohuva koski sykähdytti. Ei ne maisemat tuijottamalla rumentuneet. Suu auki kuvasimme jokaisella maisemapaikalla entistä upeampia maisemia.

23.7. Kohti kotia. / Jeremi

Autossa olemme matkanneet aamu yhdeksästä asti Ruotsin läpi sekä Haaparannan kautta Suomen puolelle. Rajan ylitykset jaksaa edelleen hämmentää, autolla kun vain pysähtymättä ajelee ja kyltit vaihtuu suomeksi.

Ennen Jyväskylää saimme ihailla vielä Suomen luonnon antia. Aurinko oli Jeremin ihmetykseksi painunut jo puurajan taakse, ja siitä näkyi enää punahehkuinen, taivaankannen kattava loisto. Kurki levitti siipensä, nousi lentoon järvelle ja liiteli siluettina avautuvan järven punahehkuisella pinnalla. Päivän päätteeksi pääsin vielä Viitasaren kesäisen lämpimään järveen yöuinnille venepaikalta. Hymy säilyy pitkään. Olen taas kotona.

Normaali

Koukussa korkeuksiin ja jälleennäkeminen

Perjantai 19.7. Leknes-Reine

Aamuyön nukuimme hieman hajanaisesti, kun pelkäsimme autojen ajavan telttamme päälle. Olimme päättäneet säästää rahaa ja laitoimme telttamme kääntöpaikalle, emmekä vieressä olevalle camping-alueelle. Aamutoimet teimme rauhassa hieman haikein mielin ja fiilistelimme Joonan kanssa vietettyä aikaa.

Matkaa Leknesiin oli vain 6 kilometriä. Hyppäsimme pyörien selkään ja päivä alkoi välittömästi yhdellä reittimme suurimmista ylämäistä, jota seurasi miellyttävä lasku Leknesin kaupunkiin. Leknesistä löysimme miellyttävän kahvilan, jossa lataisimme puhelimet täyteen ja herkuttelimme kahvin, kaakaon ja croisantin kera. Väsymys taisi painaa ja istuimme kahvilassa toista tuntia.

Saimme viestin tutultamme Kaisalta, että hän on läheisellä rannalla aikaisemmin tapaamiemme sveitsiläisten liftarien kanssa ja he olivat saaneet ystävälliseltä reissaajalta ison määrän tuoretta kalaa. Haimme kaupasta uusia perunoita ja kasviksia ja suuntasimme pyörillä rannalle paistamaan kalaa.

Pääsimme rannalle. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja poltti kasvojamme, kun ihailimme pitkää hiekkarantaa. Matkalle valmistautuessa olimme odottaneet huonompia kelejä, joten aurinkorasvat oli jätetty kotiin. Kala oli herkullista. Yhdessä pohdimme mitä kalaa se oli, mutta kellään ei ollut asiasta tietoa.

Kun saimme mahat täyteen aloimme suunnitella illan vaellusta. Päätimme vaeltaa keskiyöksi Vestvågøyn saaren korkeimman vuoren huipulle Himmeltindanille. Nousua matkalla olisi 931 metriä merenpinnasta, joten tämä oli tähän mennessä pisin vaellus meille.

Ennen vaellusta päätimme vielä käydä uimassa. Vesi oli todella kylmää, mutta virkisti ihanasti kuuman päivän jälkeen. Uinnin jälkeen söimme vielä pikaisen päivällisen ja lähdimme vaeltamaan kohti vuoren huippua. Mukaamme liitty myös rannalla tapaamamme yksin reissussa ollut Alexander. Alexander oli kotoisin Ukrainasta, mutta oli jo pitkään asunut Oslossa. Kävellessä oli mukava kuulla hänen ajatuksiaan Norjassa asumisesta.

Matka huipulle oli pitkä ja haastava. Reitillä oli paljon irtokiviä ja rinne oli paikoin hyvin jyrkkä. Kavutessamma tapasimme kaksi suomalaista reissaajaa, jotka olimme tavanneet aikaisemmin Hestenin huipulla. Kaikkia nauratti. Kolmen tunnin kiipeämisen jälkeen pääsimme huipulle ihailemaan keskiyön aurinkoa ja panoramanäkymää saarelle.

Matka alas väsynein jaloin tuntui hurjalta, mutta selvisimme takaisin rannalle ehjin nahoin. Pikainen yöuinti ja telttaan nukkumaan.

Aamulla nukuimme taas pitkään, kunnes aurinko kuumensi teltan niin kuumaksi, että meidän oli pakko nousta ylös. Suuntasimme Jeremin kanssa Leknesin kaupunkiin aamukahville ja täydentämään ruokavarastoja. Pyöräily ilman painavia varusteita tuntui aluksi hassulta, mutta nopeasti totuimme kevyeen tunteeseen ja viiletimme kaupunkiin. Istuimme edellisenä päivänä löytämässämme kahvilassa ja tietenkin kaikki uudet tuttumme saapuivat sinne samaan aikaan. Oli ryhmäkuvan paikka!

Palatessamme rannalla aloimme jo odotella Lofooteille saapunutta isäämme. Ehdimme laittaa perunat kiehumaan ja paistaa hieman halloumia juuri ennen kuin isämme pyyhälsi pakettiautolla paikalle. Jälleennäkeminen oli mukavaa!

Ruoan jälkeen oli suurien päätösten aika. Meidän täytyi päättää jatkammeko matkaa pyörillä loppuun asti, vai hyppäämmkö autoon ja vietämme aikaa porukalla. Matkasta väsyneinä päädyimme jälkimmäiseen ja heitimme pyörät autoon.

Tässä kohtaa voinee todeta, että virallinen pyöräilyosuutemme päättyy tähän. Tästä eteenpäin jatkamme matkaamme auton lämpimässä hytissä, latauspistokkeen vieressä, nopeiden kilometrien viuhuessa ikkunan takana. Joonalle: me päästiin pyörällä ihan yhtä pitkälle.

Kävimme hakemassa Leknesistä Joonan sinne jättämän pyörän mukaamme ja suuntasimme autolla lofoottien eteläkärkeen.

Pysähdyimme Reinen pieneen kylään iltaruoalle. Päivän lopuksi halusimme vielä ihailla Reinebringenin vuoren huipun näkymiä ja lähdimme kipuamaan vuorelle Sherpojen rakentamia portaita pitkin. Portaat olivat valmistuneet aivan hiljattain.

Portaita kiivetessämme huomasimme merellä valaita. Suu auki katselimme valasparven menemistä. Koon ja selkäevän perusteella päättelimme, että kyseessä oli lauma miekkavalaita.

Aliarvioimme Reinebringenin reitin haastavuuden ja isämme joutui jättämään leikin kesken ennen huippua. Jeremin kanssa jatkoimme loppuun asti hetkeksi ihailemaan huipun näkymiä, jonka jälkeen suuntasimme autoon yöunille.

Normaali