Päivän pääteemat olivat tekemättömyys ja luolat. Aamupäivä sujui mihinkään kiirehtimättä. Mitään ei kyllä olisi jaksanutkaan tehdä. Melissa ja Joona hoitivat päivän ruokahuollon ja pyöräilivät alas kylään hakemaan päivän ruoat. Kyläkaupasta sai vain 1-paahtoista kahvia, mutta onneksi omenamehu on paikallista ja äärimmäisen hyvää!
Lounaan jälkeen lähdimme liikkeelle ensimmäistä kertaa kävellen. Leirintäalueelta lähti viisi kilometriä pitkä luontopolku Geta-vuoren maisemissa. Matkaa vauhdittivat improlaulut Whose Line Is It Anyway -ohjelman konseptin mukaisesti. Raot, kolot ja ryömittävät luolat hidastivat ja ilahduttivat erityisesti osaa porukasta.
Retken aikana päästiin pulahtamaan myös uimaan. Leiriin palatessa mietittiin, että eikö ihmisiä hävetä. Pyöräilijäpariskunta oli laittanut teltan aivan saunaan kiinni. Pyörät olivat saunan ikkunan edessä ja tavarat kuivamassa saunan portailla. Meitä hävetti sen verta ettei kehdattu mennä kysymään, mikä oli ajatuksen juoksu heillä ollut.
Soltunan leirintä on päässyt matkan parhaimpiin leirintäkokemuksiin. Maisemat ovat huikeat, saunaan pääsee ilman varauksia ja mökkiyöpyminen on todella edullista. (Kuvat riipparista ja mahollisesti yleistä kuvaa)
Bingosta punkkiruutu on onneksi vielä raksittamatta. Jännitys tiivistyy, kuka saa ensimmäisenä rivin täyteen.
Aamu valkeni kirkkaana ja aurinkoisena Puttes Camping:issä Bomarsundissa. Olin alunperin haaveillut herääväni ennen muita kiertämään Bomarsundin linnoituksen raunioiden luona kulkevan kierroksen, mutta aamuöinen valvominen pienen viileyden takia vei parhaan terän ja käytin lopulta ajan mieluiten vielä nukkumiseen. Hieman yhdeksän jälkeen kuitenkin suurin osa meistä oli jo päässyt jalkeille ja aamukahvin juojat (kuten allekirjoittanut) saaneet ensimmäiset kuksallisensa.
Matka on nyt virallisesti puolivälissä, ainakin ajallisesti – pyöräilykilometreistä tosin on kuljettu ylivoimaisesti suurin osa.
Kun matkaa tekee näin niin sanotusti hitaasti ja isoilta osin omalla lihastyöllä, tuntuu että mieli liikkuu samassa tahdissa ruumiin kanssa. Letkan johdossa nautin kun eteen aukeaa maantie ja maisemat eikä toisia ihmisiä välttämättä ole näköpiirissä lainkaan. Letkan perällä katselen edessä viilettävien kavereita vienosti hymyillen, ja mietin, että olen kyllä onnekas kun saan jakaa matkaa heidän kanssaan, niin täällä kuin muutenkin elämässä.
Mitä olen ymmärtänyt pyöräilystä ja myös vähän itsestäni tähän asti? Ainakin sen, että nautin tästä tavasta tehdä matkaa ja että pääosin olen hiljainen matkantekijä. Kuuntelen enemmän kuin puhun ja nautin siitä kuinka hetkittäin vain uppoudun hiljaa maisemaan ja kiidän sen halki. Aivan kuin läpäisisin maalauksen ja astuisin sen sisään.
Maalauksellista maisema on kyllä ollut. Pyörän selästä Ahvenanmaa näyttäytyy punertavana maantienä kiemurtamassa pohjoisen kesän loputtoman vihreyden keskellä, aina uuden mutkan takaa aukeavana omenatarhana, puisina punamullalla (ja myös muilla väreillä) maalattuina puutaloina ja nyt jo vaalenneina viljapeltoina joista lajikkeiden puolesta saisi matkan varrelta tehtyä neljän viljan puuron, siltoina, vetenä, Ålands pannkakana ja paikallisten rentona elämänasenteena. Katselen matkatessa pientareita ja koitan tunnistaa edes osan lajeista: kanervia, koivuja, kissankelloja, maitohorsmaa, ketokaunokkeja, ehkä kotipihoilta karanneita ruusuja ja (villi) vadelmia nokkosten, erilaisten heinäkasvit ja saniaisten lisäksi. Haaveilen siitä että voisin joskus asua täällä, mutta samaan aikaan tiedostan, kuinka kaikki näyttää ulkopuolelta katsoen aina yksinkertaisemmalta ja helpommalta kuin oikeasti onkaan.
Kuulun seurueen pyöräilynoviiseihin. Ennen tätä reissua pisin yhdessä päivässä pyöräilty matka on ollut noin 35km luokkaa, joten on ollut positiivinen yllätys kuinka kevyesti matka tähän asti on taittunut. Olen myös eräänlainen huijari, Käyräsarvijengin plus yksi, sillä omastani ei sarvia löydy ollenkaan. Pelagon saaristomeren osan mukaan nimetyn pyörän 9-vaihteinen kaupunkilaisserkkukin on kuitenkin jaksanut menossa mukana oikein kiitettävästi.
Aloittelijana pitää toki tehdä muutama aloittelijan virhe: olen hieman ylipakannut ja toisaalta olisin voinut pakata jotain muuta, mutta hyvin on selvitty. Helteistä nauttiessa ei tullut matkaan mukaan ihan tarpeeksi lämmintä, mutta hellekeleihin sopivaa urheilutaminetta on liiaksikin. Vinkkejä muille aloittelijoille: tarvitset aina hieman vähemmän kuin luulet, mutta villasukkia tarvitsisi näillä leveysasteilla aina. Lisäksi pyöräreissulle kannattaa ottaa kosteuttavia silmätippoja (erityisesti jos käyttää piilolinssejä!), pyöräilylaseja nimittäin käytetään syystä…
Itse päivä on ollut melko kiireinen, ainakin kohteiden määrän suhteen todennäköisesti reissun kiireisin. Pakkaamisen ja harmillisen lyhyeksi jääneen Bomarsundin linnoituksen raunioiden vilkaisun (ja monen kuvan) jälkeen pidimme Furulunds Gårdin terassilla nopean jätksipaussin, minkä jälkeen kaarsimme taas maantien laitaan ja kohti lounasta Smakbyssä (Baka! -nimisen leipomo-kahvilan kautta) Kastelholman linnan lähellettyvillä. Smakby:ssä miljöö oli ihanan avara ja valoisa, ruokakin ihan hyvää. Parhaat pisteet taisi silti mennä Amalian limonaadeille. Kolme ja puoli tähteä: hieno paikka, tyylikäs esillepano, tarjoilu pöytiin myös lounaalla, salaattipöytä, tuore leipä ja voi ja kahvi kuului Veckans Vegetariska:n (tänään kesäkurpitsalettujen, perunoiden ja kasvisten kanssa 12€) hintaan, makumaailma kuitenkin aika tavanomainen. Kaikenkaikkiaan kuitenkin suosittelen, hintansa väärti.
Baka!Lounas Smakbyssä
Kastelholman linnan luona eniten nähtävyyksistä meitä puoleensa veti linnan lähettyvillä laiduntavat ja puunvarjossa lekottelevat lampaat. Erityissijan sydämistämme taisi löytää yksi musta karitsa joka tuli nappaamaan muutamat tarjotut voikukanlehdet sormista. Rapsutuksista hän sen sijaan ei niinkään välittänyt. Jeremi myös kaivoi dronen hetkeksi esille ja kuvamateriaalistakin uskon myös teidän (blogiyleisön) pääsevän vielä tulevaisuudessa nauttimaan.
Ehdoton välipysähdys Ålands pannkakalle tehtiin tunnelmallisella Uffe på berget -kahvilalla, sitä suosittelen kaikille, joskaan kulku mäelle ei valitettavasti ole esteetön. Ankara pannukakkuraati totesi pannkakan olevan maistuvaa, hilloa ja kermavaahtoa olevan vähintään riittävästi ja maisemien olevan erinomaiset. Todettiin myös, ettei Jeren mannermainen pannari häviä lainkaan Ahvenanmaalaiselle sukulaiselleen. Uffe på berget:tiin haluan seuraavalla reissulla ajan kanssa, napata lautapelin lainaan, maistaa omena-seljankukka siideriä ja fiilistellä rauhassa, ehkä kirjan ja muistivihon kanssa. Kiipeämisen arvoinen tunnelmallinen paikka.
Tämän jälkeen matkalla tehtiin vielä kolme nopeampaa pysähdystä: yksi K-Supermarktilla Godbyssä, toinen Taffelin tehtaanmyymällä ja kolmas Stallhagenin panimoravintolalla ja -myymälällä joista mukaan tarttui lähinnä pientä evästä (ja marketista vähän isompaa) Getaa varten. Jos aikaa olisi ollut enemmän ja majoitus lähempänä, jälkimmäisellä etapilla olisimme todennäköisesti viihtyneet muutaman pitkän kylmän verran.
Sitten oli paluu pyörän selkään ja Ahvenanmaan punaisille teille! Kaupalta matkaa Getan Soltunaan oli 24km, joka pysähdyksineen vei noin 1h45min. Tasamaata ei paljoa matkaan mahtunut vaan joko viiletimme tuuli korvissa vinkuen alamäkeen tai hengästyneinä paahdoimme ylämäkeen. Ylämäistä viimeisen päässä Geta berget:illä odotti Soltuna ja sauna sekä kaksi mökkiyötä. Korkeuden ymmärsi vasta huipulta kun pohjoiseen päin katsoessa näkee useamman kilometrin päässä siintävän meren.
Soltunassa tehtiin vielä kukin tahoillamme iltapalaa (minä kirjoitin blogitekstiä ja väsyneenä kaivoin vegaanisesta makkarapaketista yhden Muu-grillimakkaran, jonka söin onnellisesti kylmänä) minkä jälkeen päästiin hartaasti odotettuun saunaan.
Kuvia en tähän liitä, niitä saatte varmasti ihailla pian parinkin postauksen verran, eikä auringonlaskusta kännykällä otetut kuvat muutenkaan tee oikeutta luonnolle.
Tapahtumarikkaan päivän jälkeen jutusteltiin vielä reissun herättämistä fiiliksistä mökkitoverien kanssa, minkä jälkeen nukahdin sikeään yhdeksän tunnin uneen. Ensimmäinen aamu täällä Soltunassa on nyt valjennut hieman pilvisempänä ja tuulisempana ja viimeistelen tätä blogitekstiä samalla kun muu seurue hoitaa aamupalapuuhia Soltunan yhteiskeittiössä ja muita leirintäalueelle maijoittautujia satunnaisesta käy paikalla vastaavanlaisten toimien merkeissä. Kaikille sanotaan huomenet.
Reissun kolmas päivä alkoi telttakuntien välillä hieman eri aikaan. Osa söi aamiaisen keittokatoksessa ja tapasivat respassa spanielin nimeltä Lillukka. Päädyimme Jeremin kanssa syömään aamiaista rantakalliolla istuen. Maisema Fisketorpetin leirintäalueelta merelle on älyttömän kaunis. Aamiaseksi leipää punaisella pestolla ja tummapaahtoista kahvia. Jere kävi aamu-uinnilla ja pohdittiin kuinka Jere näytti onnelliselta meritähdeltä kimaltavassa meressä. Aamiaisen jälkeen pakattiin kamppeet ja hypättiin pyörien kyytiin.
Kävimme kaupassa Brändössä jonka jälkeen suuntasimme kohti lauttasatamaa. Tässä kohtaa sai hetken hengähtää, lukea kirjaa, jutella muille matkailijoille tai ottaa valokuvia.
Lautamatka alkoi eväiden syönnillä. Jere, Aliisa ja Joona ostivat leivän ja jugurtin lisäksi karjalanpiirakoita, jotka olivat ehkä maailman pahimpia. Syömisen lisäksi saatiin tehtyä matkabingo valmiiksi, pelattiin Kunua, torkuttiin, ihailtiin maisemia ja koiranpentua sekä syötiin jätskiä.
Levon jälkeen jaksoi taas polkea ja kaikilla oli hyvä fiilis päästyämme pääsaarelle. On ehdottomasti sellainen olo että on ulkomailla. Täällä tuoksuu meri. Lehtien havinan ja sirkkojen siritysten lisäksi on hiljaista ja talot ovat pieniä ja puisia. Kauneimpia pätkiä ovat tieosuudet, joiden molemmilla puolilla on merta.
Toisen lautan jälkeen oli lyhyt matka jäljellä. Bomarsubdin linnakkeen raunioiden takaa paljastuu Puttes Campingin alue. Tämä tuntuu autenttiselta camping alueelta, jossa lämmin neljän minuutin suihku maksaa yhden euron. Illalliseksi oli punaista currya vihanneksilla riisin kera ja jälkkäriksi pätkis fasupaloja.
Kello on tässä vaiheessa kohta 12 yöllä. Mahduimme kaikki kuusi ongelmitta Joonan kahden hengen telttaan. Vatsalihakset ovat kipeänä nauramisesta.
Aamupalan ja -kahvin nautittua harrastimme pientä aamujumppaa, lajin nimestä emme päässeet vielä yhteisymmärrykseen, mutta oli se sitten pöllinnostoa, runkopainia tai tukkityöntöä, se oli viihdyttävää!
Kuvakaappaus Helenin kuvaamasta videosta
Jätimme hyvästit Mussalon leirintäkeskuksen herkuille (suihku, sauna, vedenkeitin) ja aloitimme matkan kohti päivän määränpäätämme: Fisketorpettin leirintäaluetta.
Eilen aloimme mietimään porukalla jotain yhteistä seuraleikkiä reissun ajaksi. Päädyimme kaikkien suosikkiin eli Bingoon, jonka sisältöä hioimme tänään lauttareissun ajan, ensiksi kuitenkin makeannälkä piti tyydyttää. Mahdollinen Bingovoittaja tullaan julkaisemaan täällä blogissa, palkintona tietysti kuksittain mainetta ja kunniaa!
Hetki ennen herkkuhetkeä Viggen-lautassa, pullat on pussissa!
Lautta toi meidät Ahvenanmaan-saaristoon ja viimeiset 15 km polkemista sujui rennosti auringon paistaessa. Matkalla laulelimme yhteislauluja sekä pysähdyimme hetkeksi kaffetauolle, jonka aikana Jeremi nappasi videomateriaalia dronella.
Brandön kunnan kartta
Ja näin saavuimme Fisketorpetin leirintäalueelle, pystytimme teltat ja keitimme klassiko matkaruokamme: pestopastan.
Tässä vielä kuva Jeremistä ja upeasta auringonlaskusta, näihin kuviin ja tunnelmiin!
Kesä on täällä ja uudet pyöräseikkailut ovat taas edessä! Mukana matkassa on tällä kertaa Jeremi, Helen, Jere, Aliisa, Joona ja Melissa. Koskaan ei olekaan ollut näin montaa ystävää matkassa yhtä aikaa. Oikeastaan muutama ei ole koskaan aiemmin ollut matkapyöräilemässä. Uusia kokemuksia edessä!
Matkamme suuntaa siis tällä kertaa Ahvenanmaalle. Reitti tulee kulkemaan Turusta Vuosnaisten, Brändön ja Ahvenanmaan pääsaaren Getan kautta Maarianhaminaan. Sieltä suunnataan kotiin sitten laivalla. Päivämatkat tulevat olemaan hyvin rauhallisia, noin 40-60km. Matkaa kestää maanantaista sunnuntaihin. Tällä kertaa lähdetään tosissaan lomalle. Eilinen ilta menikin pakatessa ja jännittäessä.
Aamulla energia oli jännittynyt, kun neljä meistä kokoontui Joonan pihalla. Tavaroita sumplittiin ja mietittiin vielä että kaikki on mukana. Lähdimme reippaasti kohti Naantalia. Hieman Naantalin jälkeen saatiin myös Jere ja Aliisa mukaan matkaan. Reippaan 45 kilometrin jälkeen pääsimme lopulta Velkuan lauttalaiturin tuntumaan nauttimaan tauosta, viileästä ilmasta ja lounaasta. Kuuden kokin voimin saatiin onneksi nuudelit keitettyä.
Velkuan reitin lautalla oli paljon väkeä pyöriensä kanssa. Pyöräilyn ja ulkoilun nousu näkyy etenkin tällaisissa paikoissa. Kuvassa näkyy osa lautalla olleista pyöristä. Matkalla saimme ihailla kauniita saariston maisemia ja makoilla kasassa lautan kannella.
Hakkenpään puoleisella rannalla nautimme hartaasti Kantakahvilan kahvista ja jäätelöstä. Hymyilimme ja nauroimme porukalla, kun puhuimme elämästä, parisuhteista ja suutelutekniikoista.
Taivassalon Salen kautta suuntasimme jo sitten Mussalon leirintäalueelle, päivän päätepisteeseen. Leirintäalueen telttapaikat avokaliolle levitetyn hiekan päällä antoivat hieman päänvaivaa teltan pystytyksessä. Väsyneitä reisiä pelasti alueeseen kuuluva sauna, josta pääsi ihanan lämpimään mereen uimaan. Ilta kului tortilloja syöden maisemapaikalla retkibingoa suunnitellen.
Paluu kotiin oli niin mukava, että näin sen matkan pitäisi aina päättyä. Virkeänä, levänneenä ja syöneenä on hyvä tulla kotiin. On vielä virtaa purkaa vähän laukkuja, käydä kaupassa hakemassa ruokaa ja tehdä mitä tarvitsee.
Samaa pitäisi hakea myös matkan alkuun: pehmeää laskeutumista. Jos vaikka ensimmäisenä päivänä menisi sen puolikkaan päivän, ettei muutos ja rasitus yllätä niin kovasti. Uuteen normaaliin kun vie aikaa tottua. Myös helppo leiripaikka toimisi kivasti ensimmäiselle päivälle; ettei tarvitsisi ensimmäisenä iltana alkaa etsimään omaa telttapaikkaa pusikosta. Lähdön hektisyyteen myös helpottaisi, että valmistelut tehtäisiin muutama päivä etukäteen ennen viimeistä iltaa ennen lähtöä.
Tämä myös muistiin tuleville reissuille: jos varaat päivälle aktiviteettiä (katseltavaa, kierreltävää, patikointia), lyhennä päivämatkaa pyöräilystä. 80km päivä ja Isosuo-Puurijärven kansallispuistossa käynti samalle päivälle oli lopulta erittäin raskas. Päivän aktiivinen aika kuitenkin menee jossain 9-10 tunnissa. Illalla tarvitsee lepoa ja aikaa palautua; ei haittaa, vaikka jäisi pakollisista töistä ja ruokailuista myös vähän luppoaikaa palautua.
Kun on aikaa, on myös aikaa hoitaa itseään. Muutama kerta venyttelyä tuntui reissun päällä todella hyvältä. Siihen ei olisi energiaa, jos kaikki kuluu pakollisiin tekemisiin.
Ihmeen pitkään itseään saa viihdytettyä parilla palaa paperia, kynällä ja muutamalla hyvällä pelillä. Paperiralli on tullut jäädäkseen! Pelikortit kahdestaan ovat hieman turhat.
Reissun motto ”Me otetaan sitä, mitä meille annetaan” on oivallinen suhtautuminen retkeilyyn. Täytyy hyväksyä tietyt faktat siitä, että ulkona saattaa sataa, tuulla, olla märkää, aurinkoa, likaista, ahdasta, mitä tahansa. Osaa sitten arvostaa myös kauniita säitä ja ihmeellisiä hetkiä.
Niiden kanssa on elettävä sovussa, jos haluaa matkailustansa mukavaa ja vaivattomampaa. Oven takana odottaa kuitenkin kaunis ja monipuolinen maailma, jota haluamme päästä tutkimaan. Seuraavia seikkailuja odotellessa voi nautiskella matkan aikana kuvatuista videoista ja niiden editoinnista.
Tänään heräsimme aamulla saunan kuvat silmissä. Kuuntelimme kuitenkin tavallista pidempään teltassa aamubiisejä toinen toisensa perään, ennenkuin oli tarve liikkua mihinkään. Muunmuassa Feeling Good soi teltassa parilla eri versiolla.
Kun pääsimme liikkeelle, kevyenliikenteen väylä alkoi nopeasti. Seurailimme Näsijärven PyhäNäsi-reittiä aika ajoin. Kaupunki selkeästi alkoi lähestyä. Liikenne vilkastui, autojen melu voimistui ja ihmisten määrä kasvoi.
Kaupan kautta kurvasimme Kaupinojan saunalle. Harmiksemme huomasimme, että sauna aukesikin vasta parin tunnin päästä. Se ei meitä haitannut; me nautiskelimme Näsijärven maisemasta ja parista erästä paperirallia.
Saunaan päästiin. Kassalla ollut myyjä suositteli ostamaan läpsykät, koska saunan lattia on niin kuuma. Kokeilimme kuitenkin mennä sukilla, ja se riitti meille, vaikka ylälauteella meinasikin kärventyä. Iho punaisena olikin sitten huojentavaa pulahtaa Näsijärven 14-asteiseen veteen.
Ruokapuoli piti vielä hoitaa ennen lähtöä. Kiikarissa ollut lounaspaikka eli kasvisravintola Gobal oli jo mennyt kiinni, joten suunnistimme keskustaan kaupungin vanhimpaan pizzeriaan, ravintola Napoliin. Jonoa oli ulos kadulle asti. Olemme kuitenkin oppineet, että siellä, missä on jonoa, on myös hyvää ruokaa. Emme pettyneet. Pizzat ja jälkkärit kruunasivat tämän reissun lopetuksen. Ei ollut kiire mihinkään, sai vain nautiskella lämpimässä, vatsa täynnä, puhtaana, tyytyväisenä.
Juna lähti asemalta seitsemältä. Saksofonisti alikulkutunnelissa saattoi meidät matkaan iloisilla sävelmillä.
Nyt on taas aika mennä kotiin, kerätä akkuja ja alkaa suunnittelemaan uusia seikkailuja.
Tänään oli tarkoitus lähteä ajamaan kohti Tampereen keskustaa ja leiriytyä noin 20km päähän. Pyöräiltävää kertyisi noin 70km.
Lähdimme liikkeelle leiristä tällä kertaa puiston itäosan läpi. Tämä hiekkatie olikin paljon paremmassa kunnossa, kuin mistä me tulimme puistoon. Hiekkatiellä olikin oikein reilut mäet ylös – ja alaspäin; yhdet meidän isoimmat hiekkatiemäet koskaan. Sattuipa tien yli juoksemaan otus, jota pohdimme, olisiko se voinut olla kärppä. Sää oli suotuisa, mutta taivaanranta keräsi kovaa vauhtia valtavia mustia patsaita.
Ruovedelle päästyämme kävimme kaupassa ostamassa päivän ruoat. Karjalanpiirakoita syödessämme taivas sitten vapautti sellaisen lastin vettä, että olisi kyynel tullut jos sen alle olisimme joutuneet.
Kuuro hellitti maltillisemmaksi ja lähdimme taas liikkeelle. Seurasi paljon märkää ajoa, kun taivaalta tuli välillä tihuttaen ja toisinaan niin rankasti, ettei eteensä meinannut nähdä.
Söimme myös kylmän leipälounaan bussipysäkillä, jonka penkki juuri ja juuri pysyi paikallaan.
Saavuimme tienvarrella olevaan kesäkahvilaan sateettomalla hetkellä. Päätimme pysähtyä, ja saimmekin mitä parasta palvelua ja aivan uunituoreita paikanpäällä paistettuja munkkeja. Tee myös lämmitti vatsaa mukavasti, kun märät housut vielä viilensi. Asioidessamme alkoi jälleen valtava sade, ja söimme tyytyväisinä kahvilan sadelipan alla. Juttelimme kahvilan pitäjän kanssa, ja hän vinkkasi meille Aunesillasta ja Tampereen lähellä olevasta Kintulammen retkeilyalueesta. Jälkimmäinen jäisi nyt toiselle reissulle, mutta silta olikin aivan kulman takana. Sitä saimme ihailla lyhyessä ikkunassa auringonpaistetta. Silta oli 1898-1899 valmistettu upea kivinen kaarisilta!
Pääsimme leiriytymään pienemmän tien läheisyyteen seitsemän aikaan. Matkaa Tampereelle on enää noin 20km.
Tätä päivää on kuvastanut hyvin meidän retken pieni hokema: ”Me otetaan sitä, mitä meille annetaan”. Joskus tulee aurinkoa, joskus vettä. Kaiken kanssa eletään ja nautitaan parhaamme mukaan.
Aamumme alkoi viereisen lahopuuhun pesiytyneen tikan poikasen huutoihin. Taisi olla jo kova nälkä. Me otimme rauhalliseen tahtiin klassista retkiaamupalaamme vesimysliä auringon paisteessa. Kruunasimme aamuaterian vielä banaanilla ja nutellalla.
Ennen liikkeellelähtöä vetreytimme vielä kehoa venyttelyllä, mieltä hiljentymisellä ja sielua katselemalla viimeisen kerran järven reheviä rantoja. Jeremillä oli kovasti vaikeuksia lähteä, ei tuntunut siltä että olisi ihan vielä valmis. Piti vielä imeä itsensä täyteen maisemaa ja tuulen suhinan täyttämää tunnelmaa.
Matka kuitenkin pääsi lopulta alkamaan. Tavoite oli päästä takaisin Haukanhiedan telttailualueelle, jossa pyörämme olivat. Matkaa tulisi noin 8 km.
Alkuosuus oli tuttua jo kuljettua polkua, jonka jälkeen pääsimme suoraviivaiselle metsätieosuudelle. Jotta säästyisimme kierrolta, teimme taas oman reittimme kansallispuiston poikki.
Reittimme vei Köntäslammin ohitse, ja totesimme sen tulvivan oikein reilusti. Ihmettelimme syytä, mutta mitään järkevää perustetta ei osunut silmään. Matkan varrelle osui kuitenkin useaan otteeseen puita, jotka vihjasivat, että majavat saattaisivat olla kaiken takana. Järven reunalle myös oli kasattu iso keko puita ja oksia, ja pohdimme olisko se majavien kotipaikka. Luonnon äärellä on äärimmäisen mielenkiintoista olla.
Etsiydyimme korkeammalle tuuliselle kalliolle ja teimme lounasta Köntäsvuoren huipulla. Hyttysiltä sai olla rauhassa tuulisessa säässä. Aika-ajoin puhalsi oikein reippaasti, ja Jeremin makuupaikan alla maa hengitti puun juurien kohotessa puun huojunnan takia.
Päivämatkamme oli taas niin lyhyt, että teimme taas uuden ennätyksen leiriin saapumisesta. Olimme perillä jo puoli neljä. Nyt oli reilusti aikaa kaikkeen.
Työrupeaman aikana mm. hoidimme ketjut, pestiin pyykkiä ja valmistettin ruokaa. Vinkiksi tuleville retkille: tulinen sriracha-kastike maustaa ruoan kuin ruoan. Kuskus ja soijarouhe kasviksilla maistui oikein hyvin.
Pidimme vielä pienen palaverin matkan loppuosan järjestelyistä. Päätimme, että palaamme ylihuomenna Tampereelta junalla Turkuun Jeren kipeästi jumiutuneiden pohkeiden takia. Tampereella mennään sitten saunaan ja syömään. Jere ainakin lähtee huomenna liikkeelle saunan kuvat silmissä.
Lähdön tunnelmaa alkoi olemaan ilmassa. Tavara alkoi löytämään jo osittain pyörälaukkuun. Huomenna aamulla on aika jättää haikein mielin Helvetinjärven kansallispuiston jyrkät rotkot, jykevät ikimetsät ja hiljaiset rannat.
Otimme tänään pitkän aamun rauhassa auringon paisteesta nauttien. Mysli maistui iskukuumennetun maidon ja banaanin kanssa. Aamu-uinnilla oli luonnollisesti käytävä, kun sää niin meitä helli. Tavoitteena oli tänään kävellä noin 10 kilometriä.
Päivän ensimmäiset vaellusetapit olivat reipasta suoraa polkua ja vanhaa metsätietä. Tuntui että energiaa oli huomattavasti enemmän kuin eilen. Jeremin jalkapohjatkin alkoivat jo rauhoittua eilisestä paljasjalkaosuudesta.
Seuraava etappi olikin sitten jännittävämpi. Lähdimme suunnistamaan kansallispuiston polkujen ulkopuolelle meidän suunitelmaan sopivaan suuntaan. Kompassista Jeremi pääsi käytännössä ottamaan ensimmäistä suuntaa, kun taas Jerelle kompassin käyttö oli jo ennestään tuttua. Kartan ja kompassin kanssa etenimme hitaasti oikeaan suuntaan.
Lounaalle yritimme löytää mahdollisimman korkean paikan, jotta saisimme olla rauhassa pieniltä ystäviltä. Hyttyset kuitenkin löysivät meidät sankoin joukoin, ja taisivat kertoa kavereillekin että tänne kannattaa tulla. Jeremi kokeili kaikkea mahdollista ettei niskaan pääsisi jatkuvasti uusia yrittäjiä.
Matkan varrelle osui muutama upea avosuo ja sankkaa metsää. Kosteimmat kohdat kiersimme suosiolla, mutta välillä sai painaa aikamoisista ryteiköistä. Metsässä lahot puut murtuivat jalkojen alla ja suolla tupasvillan seassa leijaili hellivä suon tuoksu.
Olimme perillä Ruokelammen telttapaikalla ennätysaikaisin jo viiden jälkeen. Pohdimme, että emme koskaan, millään reissulla, ole olleet leiripaikalla näin hyvissä ajoin. Meillä on aikaa vaikka mihin. Vaikka vaan rentoutua ja makoilla.
Ja näinhän tapahtui. Uinnin ja levon jälkeen maltoimme harrastaa vielä vähän kehonhuoltoa; kireät reisilihakset kaipasivat jo huutavasti huomiota. Kun on aikaa, on leirissä näköjään energiaa hoitaa myös omaa hyvinvointia.
Pieni sade ajoi meidät teltan sisään jo hieman puoli yhdeksän jälkeen. Teltassa saikin sitten viettää rauhaisaa luppoaikaa hötkyilemättä yhtään mihinkään.
Pyörää sarvista 