Aamumme alkoi niin kuin oikean lepopäivän pitääkin; pitkillä unilla. Tuuli nousu Saimaalta, ja Jeremin piti korjailla tarppia, ettei se painunut naamaa vasten. Rannan hiekkapohja kun ei oikein tahdo kiiloja pitää paikallaan. Myöhemmin jeremi siirsi riipparin vielä pois rannan välittömästä läheisyydestä; tarppi näytti enemmän taas purjeelta kuin suojalta.
Tänään tosiaan on tarkoitus pitää vapaapäivä Päihänniemellä: tutkia ympäristöä ja alueen historiaa, käydä uimassa ja syödä valtavat määrät ruokaa. Onhan jo harmillisesti reissun toiseksi viimeinen päivä. Eilen illalla todettiin, ettei enää tällä matkaa tarvitse telttaa tai riippumattoa pystyttää.
Aamubrunssille keittokatokseen päästiin sitten kahdentoista jälkeen. Nuotio lämmitti etenkin sateen aikana, hengityskin alkoi höyryämään viileydessä. Murot ja kauramaitoa sekä leipää pestolla ja tomaatilla oli hyvä alku. Loppuun vielä Jeremin spesiaalijälkkäri: köyhät ritarit. Retkellä on ihanaa myös mahdollisuuksien mukaan panostaa hyvään ruokaan.
Sadetauon ja blogin kirjoittelun jälkeen lähdimme tutkimaan Päihänniemen aluetta. Aaro olikin ehtinyt rannalle jo auringonpaisteeseen makoilemaan. Aaro ja Katja osasi jo viime vuoden retkensä pohjalta opastaa hienoihin kohteisiin. Alueella on esimerkiksi Salpauslinjan aikaisia kaivantoja ja hieno maisemapaikka. Puuvaraston kautta kävimme vielä tekemässä vähän lisää polttopuuta nuotiolle; Aaron kirves osoittautui terävämmäksi kuin Jeremin, ja veljesten välinen skaba oli lähellä. Matkalla leiriin ihmeteltiin vielä erinäköisiä ja muotoisia keittokatoksia: kuvassa yksi erikoisempia mitä ollaan nähty.
Loppupäivä menikin ruokaa laittaessa. Tämän reissun klassikko retkioliivit pääsivät taas kruunaamaan pastat. Myös lepopäivän yhtenä kohokohtana sai vain istuskella ja jutella, nauttia ja nauraa. Saderintamat tuli ja meni, mutta jutut säilyivät lämpiminä. Näitä hetkiä tulee kaipaamaan kiireisessä arjessa.
-Jeremi
Pyörää sarvista 