Viides päivä: Geta – ei pyöräilyä! (paitsi vähän)

Päivän pääteemat olivat tekemättömyys ja luolat. Aamupäivä sujui mihinkään kiirehtimättä. Mitään ei kyllä olisi jaksanutkaan tehdä. Melissa ja Joona hoitivat päivän ruokahuollon ja pyöräilivät alas kylään hakemaan päivän ruoat. Kyläkaupasta sai vain 1-paahtoista kahvia, mutta onneksi omenamehu on paikallista ja äärimmäisen hyvää!

Lounaan jälkeen lähdimme liikkeelle ensimmäistä kertaa kävellen. Leirintäalueelta lähti viisi kilometriä pitkä luontopolku Geta-vuoren maisemissa. Matkaa vauhdittivat improlaulut Whose Line Is It Anyway -ohjelman konseptin mukaisesti. Raot, kolot ja ryömittävät luolat hidastivat ja ilahduttivat erityisesti osaa porukasta.

Retken aikana päästiin pulahtamaan myös uimaan. Leiriin palatessa mietittiin, että eikö ihmisiä hävetä. Pyöräilijäpariskunta oli laittanut teltan aivan saunaan kiinni. Pyörät olivat saunan ikkunan edessä ja tavarat kuivamassa saunan portailla. Meitä hävetti sen verta ettei kehdattu mennä kysymään, mikä oli ajatuksen juoksu heillä ollut.

Soltunan leirintä on päässyt matkan parhaimpiin leirintäkokemuksiin. Maisemat ovat huikeat, saunaan pääsee ilman varauksia ja mökkiyöpyminen on todella edullista. (Kuvat riipparista ja mahollisesti yleistä kuvaa)

Bingosta punkkiruutu on onneksi vielä raksittamatta. Jännitys tiivistyy, kuka saa ensimmäisenä rivin täyteen.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s