Jäähyväiset Saimaalle

Tänään on retkemme viimeinen päivä. Ajatus oli nousta ja olla kahteentoista mennessä liikkeellä.

Aamu alkoikin reippaasti yhdeksän jälkeen. Aamuyöstä satanut vesi ei haitannut, ja saimme purkaa ja pakata tuulisen kylmässä säässä. Aamupalaa saimme kanssa tankata oikein urakalla; ruokaa oli aika reilusti jäljellä.

Se ensimmäinen rankka sade tulikin samalla sekunnilla kun olimme lähtövalmiita ja hyppäämässä pyörän selkään. Odottelimme kuuron pahimman hetken lähimmässä puuliiterissä kykkien. Kun sade alkoi olemaan inhimillisempi, starttasimme viimeisen 26 kilometrin etappimme Lappeenrantaan. Ensimmäiset 10 kilometriä menikin vesisateessa. Pyörät rohisivat hiekasta ja liasta, vaikka ketjuja puhdistettiin vielä aamulla. Onneksi sade lakkasi, ja saimme jopa muutamaksi minuutiksi aurinkoa. On sillä säällä niin iso vaikutus kuitenkin matkanteon mielekkyyteen.

Matkalla ihastelimme viimeisiä Saimaan järvimaisemia, ja saimmekin upeat maisemat Luukkaansalmen sillalta. Kansikuvassa näkyy toisen suunnan upeat maisemat. Toiselle puolelle avautui UPMn tehdasalue: puuteollisuus valtasi ison osaa lahtea. Taustalla kohoava tehdas oli itsessään vakuuttavan kokoinen, mutta eniten meitä kiinnosti tukkilautat, jotka levittyivät tehdasalue edessä.

Pääsimme Lappeenrantaan keveissä tunnelmissa. Paluumatkalla saimme mennä muutaman kilometrin samaa reittiä, kuin ensimmäisenä päivänä. Tuli hieman nostalginen olo muistella, miltä tuntui olla intoa ja odotusta täynnä viikko sitten samalla tiellä.

Perillä teimme mitä kuka tahansa retkeilijä tekisi: menimme syömään pizzaa. Pizzat olivat maistuvat ja hieman ylihintaiset, mutta melkein sitäkin parempaa oli pestä kädet ja naama juoksevalla ja kuumalla vedellä. Sitä unohtaa jo alle viikossa, miten hyvältä ja helpolta se tuntuu.

Ruoka ja snacksit ovat maistuneet tällä retkellä.

Vielä oli aikaa palata sinne, mistä matka alkoikin: Satamatie 6:een. Nautimme kuumia ja kylmiä juotavia, ja paikan yleisestä trendikkäästä tunnelmasta.

Jeremi hymyilytti kermavaahdon määrä Pätkiskaakaossa.

Lehmus roasteryn palkittuja kahveja nautiskellen.

Matkalla junaasemalle kuljimme vielä Lappeenrannan Linnakealueen läpi. Lyhyellä läpikävelylläkin sai alueen historian kylläisestä menneisyydestä otetta. Lappeenranta on perustettu 1649 Linnoitusniemeen. Alue on ollut Ruotsin itäisin kaupunki, ja myöhemmin kuulunut Venäjän vallan alle.

Linnoitusalueen museo.

Lappeenranta veistoksellilla pilvillä linnoituksen rantavallilta käsin.

Juna-asema löytyi jo tuttuja reittejä pitkin. Myöhässä ollutta junaa odotellessa ehti vilkaisemaan myös aseman sisälle. Paikalla vallitsi pysähtynyt, hieman Kaurismäkeläinen tunnelma. Nyt junassa on helppo hymyillä, vatsa täynnä, jalat väsyneenä ja mieli virkistyneenä Saimaan maisemista ja rannoista. Saimaan rengasreitti osoittautui hyvin viitoitetuksi ja hoidetuksi. Etelä-Karjalan virkisysaluesäätiö pitää alueen kohteista hyvää huolta. Monilla paikoilla on aivan uusia fasiliteettejä, kuten keittokatoksia ja ulkohuusseja. Jokaiseen kohteeseen on ollut ihanaa mennä. Alueen ihmiset ovat myös olleet todella auttavaisia, avoimia ja ylpeitä kotipaikkakunnastaan. Kaikenkaikkiaan reissu on ollut todella ihana ja mieleenpainuva. Nyt keskitytään muuhun kesän viettoon ja syksymmällä voi sitten alkaa kääntämään ajatuksia uusia seikkailuja kohti.

Retkikunta kiittää!

Päivämme Päihäniemellä

Aamumme alkoi niin kuin oikean lepopäivän pitääkin; pitkillä unilla. Tuuli nousu Saimaalta, ja Jeremin piti korjailla tarppia, ettei se painunut naamaa vasten. Rannan hiekkapohja kun ei oikein tahdo kiiloja pitää paikallaan. Myöhemmin jeremi siirsi riipparin vielä pois rannan välittömästä läheisyydestä; tarppi näytti enemmän taas purjeelta kuin suojalta.

Suomen kesässä sai nukkua villakerraston kanssa.

Tänään tosiaan on tarkoitus pitää vapaapäivä Päihänniemellä: tutkia ympäristöä ja alueen historiaa, käydä uimassa ja syödä valtavat määrät ruokaa. Onhan jo harmillisesti reissun toiseksi viimeinen päivä. Eilen illalla todettiin, ettei enää tällä matkaa tarvitse telttaa tai riippumattoa pystyttää.

Aamubrunssille keittokatokseen päästiin sitten kahdentoista jälkeen. Nuotio lämmitti etenkin sateen aikana, hengityskin alkoi höyryämään viileydessä. Murot ja kauramaitoa sekä leipää pestolla ja tomaatilla oli hyvä alku. Loppuun vielä Jeremin spesiaalijälkkäri: köyhät ritarit. Retkellä on ihanaa myös mahdollisuuksien mukaan panostaa hyvään ruokaan.

Herkkuja retkeilijöille.

Sadetauon ja blogin kirjoittelun jälkeen lähdimme tutkimaan Päihänniemen aluetta. Aaro olikin ehtinyt rannalle jo auringonpaisteeseen makoilemaan. Aaro ja Katja osasi jo viime vuoden retkensä pohjalta opastaa hienoihin kohteisiin. Alueella on esimerkiksi Salpauslinjan aikaisia kaivantoja ja hieno maisemapaikka. Puuvaraston kautta kävimme vielä tekemässä vähän lisää polttopuuta nuotiolle; Aaron kirves osoittautui terävämmäksi kuin Jeremin, ja veljesten välinen skaba oli lähellä. Matkalla leiriin ihmeteltiin vielä erinäköisiä ja muotoisia keittokatoksia: kuvassa yksi erikoisempia mitä ollaan nähty.

Toisen maailmansodan aikaisia kaivantoja.

Onko piipun koolla väliä?

Loppupäivä menikin ruokaa laittaessa. Tämän reissun klassikko retkioliivit pääsivät taas kruunaamaan pastat. Myös lepopäivän yhtenä kohokohtana sai vain istuskella ja jutella, nauttia ja nauraa. Saderintamat tuli ja meni, mutta jutut säilyivät lämpiminä. Näitä hetkiä tulee kaipaamaan kiireisessä arjessa.

-Jeremi

Pieni sade ei maisemaa pahentanut.

Saimaan rannoilla

Herätyskellot oli asetettu soimaan klo 9.30. Suunnitelmana oli päästä polkemaan kahteentoista mennessä, jotta ehtisimme käydä Rastinniemessä ennen klo 15 lähtevää lauttaa. Retkeillessä menee yllättävän paljon aikaa arkisten asioiden suorittamiseen. Leirin purun ja aamupalan syömisen jälkeen olimme lähtövalmiit kello 12.01. Ennen pyörän selkään hyppäämistä päätimme pitää vielä muutamam minuutin verryttelyn ja hieman aktivoida lihaksia tulevaan koitokseen. Eilinen 70 km pyörän selässä tuntui kolotuksena kehossa.

Sitten kohti Rastinniemeä. Tie oli mukavan mutkittelevaa ja matkalla pääsimme ihailemaan kauniita Saimaan maisemia. Matkamme kulki jääkauden tuottamaa toista salpausselkää pitkin. Välillä paistoi aurinko ja välillä satoi vettä. Matkan varrella oli myös lyhyt lossikuljetus.

Lossikuljetus saapuu.

Kolme minuuttia ennen sateen alkua.

Pääsimme puolessatoista tunnissa Lauttapaikalle, jonka vierestä lähti hiekkatie Rastinniemelle. Meillä olisi vielä puolitoista tuntia aikaa ennen lautan lähtöä. Hiekkatietä oli kuitenkin 4 kilometriä suuntaansa. Jeremi keksi, että jättäisimme suurimman osan tavaroista metsään piiloon. Täydellä varustuksella emme ehtisi polkea hiekkatietä edes takaisin. Piilotimme tavarat ja suuntasimme hiekkatietä pitkin Rastinniemen rannalle. Hiekkatien uurteet tärisyttivät paikoin hurjasti. Päästyämme perille ilma oli lämmin ja aurinko paistoi. Aaro ja Jeremi pulahtivat uimaan. Kiviranta tuntui hassulta jaloissa ja uimaan meno oli aluksi pientä tasapainoilua.

Rastinniemessä Saimaan kauneutta parhaimmillaan.

Salpausselän historiallista kerrostumaa vuosituhansien takaa.

Vesi oli uskomattoman kirkasta.

Takaisin piti lähteä suhtellisen pian ja porhalsimme hiekkatietä ehtiäksemme Kyläniemen ja Sarviniemen väliä kulkevaan lauttaan, joka kulkee vain kerran päivässä. Haimme tavarat metsästä ja olimme lautalla muutama minuutti ennen sen lähtöä. Lautalla oli monta pyörämatkailijaa. Työntekijät olivat mukavia ja sanoivat leikkimielisesti, ettei lautta lähde liikkeelle ennen kuin kioskista on ostettu jotain. Tämä oli oiva tilaisuus saada jäätelöt käteen. Aaro jutteli matkalla kahden pyöräretkeilijän kanssa. Juttelun lomassa paljastui, että toinen matkailija oli seurustellut Aaron työkaverin tyttären kanssa. Pieni on maailma. Lautalta ihailimme rantoja ja paistattelimme auringossa. Lauttamatka kesti puoli tuntia.

Lämminhenkinen lauttakuljetus.

Pitkään himoittua Kokista ja Saimaan maisemia.

Rastinniemen kärki näytti parhaita puoliaan myös veneestä käsin.

Sarvinniemessä vuorossa oli lounas. Jeremi oli ennakkon katsonut hienon ruoantekopaikan Sarvinniemen kärjen läheltä. Hakeuduimme tuulen suojaan ja söimme tomaattista papupastaa. Teimme yhdessä suunnitelmaa ja päätimme ajaa vielä tämän päivän aikana Päihänniemen rannalle yöksi. Yhteistuumin päätimme, että pyöräilemme pidemmän reitin, jotta pääsemme vielä kauppaan tekemään ruokatäydennyksiä. Matkaa olisi yhteensä vielä edessä 44 kilometria.

Sarviniemen virkistysalue.

Pyörät odottavat ajajiansa.

Pyöräily Taipalsaaren S-markettiin meinasi viedä matkailijoiden uskon itseen. Moni asia oli meitä vastaan. Tie oli todella mäkistä, päällyste huonossa kunnossa ja vastatuuli oli kova. Edellisen päivän pyöräily tuntui vielä jaloissa. Hitaasti mutta varmasti matka kuitenin eteni. Kauppareissun jälkeen voimat alkoivat olla lopussa, eikä wienermunkeistakaan meinannut olla matkailijoille apua. Kello oli jo puoli yhdeksän ja matkaa rannalle oli vielä 22 kilometria. Aaro joutui asettelemaan vielä pyörälaukut uudestaan, koska ne meinasivat välillä heilua pinnojen väliin. Seuraavalle reissulle kiinteä tarakka Aarolle, kiitos.

Aurinko ja ukkonen tarjoili upeita kontrasteja.

Puolustusvoimien toiminta oli läsnä. Harmi ettei meille tullut mutkassa vastaan.

Päivän viimeiset kilometrit menivät yllättävän kevyesti ja Päihänniemen hiekkatielle päästyä fiilikset olivat korkealla. Leiri nousi rannalle tottunein liikkein. Iltapalan jälkeen uni tuli nopeasti. Kahteen päivään pyöräilyä oli kertynyt jo yli 140 kilometrin verran. Launtaina olisi ansaittu lepopäivä rannalla.

-Aaro

Laukut täynnä ruokaa.

Toijansiltaa hallussa pitäneet lokit väistyivät viime metreillä.

Säätä, säätöä ja Salpauslinjaa

Aamu alkoi Katjalla terveyskeskuksen soittojonossa. Seuraavana saimmekin jo raskaan sadekuuron, ja jeremillä tulikin kiire tarpin kanssa, ettei kaikki tavarat kastu. Sateen jälkeen paistoikin hetken aurinko, ja riippumatto kuivui kovassa tuulessa minuuteissa.

Lääkärit ovat nyt etäyhteyksillä kertoneet, että huomiseen asti saadaan rauhassa seurata tilannetta. Pyrkimys olisi, että päästän Lappeenrantaan huomenna apteekkin tarpeen mukaan.

Huuhanrannassa suunitelmia pohtiessa saimmekin jo ihmetellä seuraavaa saderintamaa. Ukkonenkin jyrähteli Saimaalla kumeasti rintakehässä tuntuen.

Sadetta tiedossa.

Siirryimme keittokatokseen pitämään tuulta ja sadetta. Viriteltiin vielä tarpista vähän tuulen suojaa, jotta saimme pidettyä itsemme iloisina ja kuivina. Sää vaihtelee vartin välein, välillä sataa, aurinko paistaa, tulee ja jyrisee samaan aikaan.

Tarppi suojaa ja nuotio lämmittää.

Eipä aikaakaan, kun yksi lääkäreistä sitten lähettääkin eReseptin. Nopealla soitolla Ruokolahden apteekkiin varmistettiin vielä, että heillä tosiaan on kyseistä lääkettä. Nopea aika-arvio, suunitelma ja välipalaa (leipää ja soijanakit) ja sitten lähdimmekin takaisin kohti Ruokolahtea, 35km suuntaansa. Tavarat ja leiri jäi rannalle, lähdimme vain välttämättömillä kamoilla.

Tien päällä sai arpoa, tuleeko vettä, aurinkoa vai ukkosta. Isot rintamat kulkivat lähellä, mutta kohdallemme osui naurettavan vähän sadetta. Aurinkorasva olisi ollut ehkä parempi ottaa mukaan.

Sadetakkia takaisin laukkuun.

Ruokolahdelle päästiin nopeastikin, vaikka reidet huusivat reilusti reippaasta suorituksesta. Apteekista saatiin lääkkeet juuri niin kuin pitikin. Helpotus oli suuri. Jeremikin löysi S-marketista uuden akkulaturin, kun edellinen oli lähtenyt omille seikkailuilleen.

Ruokaa saatiin paikallisesta ”Alppimajasta”, paikallisesta bubista. Listalta olisi löytynyt myös Tosiäijän kasvispizza, jossa oli pekoni, kinkku, salami ja jauheliha. Eipä kenellekään meistä kyseinen pizza maistunut.

Paluumatkalle lähdettiin jo hieman hiljaisin mielin. Reidet painoi, ja sade ei myöskään piristänyt erityisesti. Jeremi kuitenki sai porukan poikkemaan paikallista historiaa tutkimaan: reitillä oli nimittäin Salpauslinjan Syyspohjan Salpa-asema. Salpalinja on välirauhan ja jatkosodan aikana 1940-luvulla itä-Suomeen rakennettu puolustuslinja joka ulottuu Suomenlahdelta Sallaan. Kohteessa löytyy kunnostamatonta ja kunnostettua juoksuhautaa, neliviristä panssarin esto kivikkoa ja salpa-asema. Tunnelma paikalla oli historiallinen, vaikka taisteluja täällä tai koko salpausinjalla ei koskaan käytykään.

Näistä ei menisi panssarivaunu yli.

Kunnostetut juoksuhaudat.

Salpa-aseman ulkopuolelle on jätetty myös piikkilankaeste.

Sisätiloja ei pientä kurkkausta lukuunottamattq tutkittu enempää syvän veden takia.

Illaksi pääsimme taas Huuhanrantaan.matkaa kertyi päivälle reilu 70km. Teltta ja varusteet olivat kaikki siinä, mihin ne oli jätetty. Pesun, pestopastan ja pienen hengähdyksen jälkeen olikin raukea olo vetytyä nukkumaan.

-Jeremi

Aikataululla reunamuodostumalle

Heräsimme aamulla märän metsän tunnelmissa. Illalla satanut vesi ropisi edelleen tarppiin, ja illalla kertyneet hyttyset löysivät meidät taas nopeasti. Siirryimme rannalle nauttimaan aamupalaa, tällä kertaa hieman maltillisemmalla maisemalla. Eilen ostetut fetajuustokolmiot maistuivat herkulta.

Aamumurot rannalla.

Matkaa tulisi tänään noin 55km. Lauttakin oli varattu, ja puoli kahden lähtömme alkoi antamaan aikapainetta pitkille ajo-osuuksille.

Purimme metsäleirimme ja suuntasimme Imatran reunan ohi kohti Ruokolahtea. Ruokolahdella on erikoinen tarina: 90-luvun alussa alueella tehtiin havainto leijonasta, ja tarina on jäänyt elämään. Nyt alueella löytyy paljon leijonapatsaita, joista kansikuvassa komeilee yksi.

Pienen kauppakierroksen ja eväiden jälkeen matka jatkui kohti Utulan lautturia. Tiukasta aikataulusta huolimatta ehdimme vielä nopeasti vilkaista Ruokolahden upeaa puukirkkoa. Maisema järven rannalla mäen päällä oli kirkolle upea, ja pihalla olleet punakukkaiset sankarihaudat toivat ajatuksia menneisyydestä ja nykyisyydestä.

Sankarihautojen punaiset kukat.

Puukirkkoa sisältä.

Toiselle pienelle pysähdykselle Jeremin oli pakko päästä. Ihan vaan kilometrin koukkauksella pääsimme katsomaan Saimaan Geoparkin kalliomaalaus-kohdetta. Järven rannalla upean maisemalaiturin päästä ihailimme 3700-4700 vuotta sitten tehtyä punasavimaalausta. Siitä erottuu selkeästi kolme ihmishahmoa, ja ajatuksissamme he olivat nuotion ympärillä, ehkäpä tanssimassa. Kaikkia meitä harmitti, ettei ollut aikaa jäädä pidemmäksi aikaa. Lautta kuitenkin kutsui.

Historiaa ihmettelemässä.

Auringon paahteessa olisi ollut ihanaa ottaa väliuinti.

Meinasimme jo myöhästyäkin, ja ilmoitimme etukäteen. Mitään hätää ei kuitenkaan ollut, oltiin nimittäin ainoat tälle yhteydelle tulevat. Piitkältä tuntuvan hiekkatien lopuksi pääsimme pientä polkua rantaan, josta meidät otettiin vastaan veneen kanssa.

Kapeaksi käy polku.

Kolme ihmistä pyöri mahtuikin kätevästi pieneen veneeseen. Virkistävät roiskeet ja raukas tuuli olikin juuri sitä, mitä tarvittiin.

Venettä pakkaamassa.

Veneillen Saimaalla hymyilyttää.

Kyläkauppa ei ollut enää auki, joten suuntasimme suoraan leiripaikkaamme, Huuhanrannalle. Alue on jääkauden tuottamaa reunamoudostelmaa, ja alueella löytyy pinnanmuotoja paljon. Myös rantammme on huikea, nimittäin 1,5km pitkä. Hiekka jatkui myös veteen matalana, monta sataa metriä. Kokeilimme ja hämmästelimme, että varmaan parin sadan metrin jälkeen pystyi vielä seisomaan.

Tuulessa teltankin laittaminen oli lähempänä leijan lennättämistä.

Piiskaavan saimaata pitkin puhaltavan tuulen takia laitoimme tarpin puuhun ja teimme tuulensuojan ruoanlaittoa varten. Helenin ideoima Tex-mex pata nachoilla ja Kaura Fraichella sekä limellä maistui pitkän päivä jälkeen erinomaiselta.

Esillepano ei ole nälkäiselle Jeremille prioriteetti, mutta maut olivat kohdillaan.

Reissuilla on satunnaisesti erilaisia vastoinkäymisiä. Tänään kohdalle osui yksi niistä. illalla Katja huomasi kädessään pureman, ja vaikuttaa siltä, että punkki siinä olisi ollut. Rengas näkyy puremakohan ympärillä. Huomenna lähdemme näyttämään sitä sitten lääkäriin ja katsomaan mikä tilanne.

Tuuli ei rauhoittunut edes illaksi. Tarpin kanssa sai hetken taistella, ja riippumatossa jeremillä on pieni tuulitunneli. Illan viimeisen yllätyksen tarjoili taivas; taivaanrannasta kohosi punaisen hohkaava kuu. Katselimme yhdessä rannalla seisten, kuinka kuu hiljalleen kohosi horisontista korkeammalle, lämmin kesätuuli edelleen kasvoille puhaltaen.

-Jeremi

Imatran lumoissa

Aamulla nukutti pitkään. Aikaisin aamulla muutama paikallinen tuli tutkimaan makuupaikkojamme, mutta antoivat meidän nukkua kuitenkin rauhassa. Keitimme aamukahvit Jeremin suodattamalla järvivedellä. Sitten uinnin ja Jeremin vetämän aamuverryttelyn kautta lähdimme tien päälle suuntana Imatra.

Aamuleiri aamuauringossa.

Kahvit ja murot tuloillaan.

Seurasimme Saimaan rengastien viittoja. Viittoja oli runsaasti, eikä navigointiin tarvittu juurikaan google mapsia. Pujotteleva tie maalaismasemineen johdatti meidät lopulta Imatralle. Matkalla ihastelimme kesän vehreyttä ja tien varsilla olevia kauniita kukkia.

Imatralla söimme välipalaa ja kävimme nauttimassa pehmikset keskustan kävelykadulla. Mitä ystävällisin infotiskin pitäjä antoi paljon paikallisvinkkejä. Nautimme paljon paikallisen murteen kuulemisesta.

Ennen päivällistä Valtion hotellissa kävimme ihailemassa Imatran kosken padon aukaisemista. Olimme kosken alajuoksulla ja ihmettelimme, että vedellä kesti saapua sinne monta minuuttia. Pauhaavaa vettä oli hypnoottista seurata. Luonnon voimat vievät hiljaiseksi.

Ilmartan koski kaikessa hiljaisuudessa ennen koskinäytöstä.

Valtion hotelli.

Tyylikkäänä tutustumassa sisätiloihin.

Koskinäytöksen avaus.

Vuolas virta.

Ruokaa valtion hotellissa.

Päivällisen jälkeen tarkoituksena oli lähteä kohti yöpaikkaa; läheistä Lempukan uimarantaa. Kaupan pihalla huomasimme vauhdilla lähestyvän ukkosrintaman. Sade ja salamointi viivästyttivät pyöräilemään lähtöä ja pidimme sadetta S-marketin aulassa. Onneksi paistopisteen munkit olivat jo ilta-alessa.

Rintama vyöryi päälle auringon paistaessa toisesta suunnasta.

Sateen rauhoituttua pääsimme lopulta liikkeelle. Koskea juoksutettiin taas, ja pääsimme näkemään nyt sen voimaa myös yläjuoksun sillalta. Viimein polkaisimme Lempukan uimarannalle. Hetken pohdimme, uskaltaako teltan ja riippumaton laittaa uimarannan välittömään läheisyyteen. Hieman syrjemmältä löytyi kuitenkin oivallinen paikka yöpymiselle. Virittelimme itsellemme sateessa yöpaikan kuntoon.

Jeremi kävi vielä iltauinnilla. Taivaanrannassa näkyi kaunis punainen, suorastaan surrealistinen kajastus. Viimeiset salamat ja jyrinät lisäsivät oman mausteensa maisemaan.

Laiturilla ihailemassa Saimaan maisemia.

Saimaan seikkailu alkaa!

Pitkän odotuksen jälkeen päästään taas pyöräilemään, seikkailemaan ja tutustumaan uusiin paikkoihin. Tänään alkava seikkailumme suuntaa Etelä-Saimaalle Lappeenrannan ja Imatran suuntaan. Me, eli Jeremi, Aaro ja Katja, lähdetään ajamaan saimaan saaristoreittiä ympäri.

Ajatus ja suunnitelma olisi käyttää rentoon ja rauhalliseen reissuun viikko. Ajokilometrejä tulee tuskin kauheasti kahtasataa enempää. Matkanvarrella olisi luvassa hiekkarantoja, kaupunkeja, Suomen Salpauslinjan historiaa, Saimaan vesistöjä ja ihan vaan retkeilystä nauttimista. Katsellaan kuinka meidän käy; Suomen kesän sää ei juuri nyt näytä kauhean hellivältä. Sadevaatteet on laukussa päällimmäisenä.

Jeremi ja ”Muuli” valmiina lähtöön.

Junassa sai rauhassa rentoutua täydessä Ruisrock-festareilta palaavien ihmisten tungoksessa. Vöner-patongit ja tuliset sipsit maistuivat, vaikka käytävästä kaikui pitkään venyneen illan jälkimainingit.

Maukkaat eväät.

Matka Turusta Pasilaan ja sieltä Lappeenrantaan taittui reilussa neljässä tunnissa. Asemalta lähdimme keskustan läpi sataman suuntaan. Kauniin keskustan, tunnelmallisten kukka-asetuksien ja hautausmaiden jälkeen eteemme aukesi ensimmäistä kertaa tällä reissulla Saimaa. Sen rauhallinen tyyneys, sininen väri ja rannoilla kukoistavat metsät tekivät vaikutuksen. Katja ja Aaro olivat täällä myös viime vuonna, ja ymmärrän hyvin miksi he halusivat tänne uudestaan.

Sataman vieressä löytyy Hiekkalinna: pieni alue, jossa hiekkaan tehdään vaihtuvilla teemoilla erilaisia teoksia. Tämän vuoden teemana esitellään Suomen luontoa.

Vielä ennen lähtöä istahdimme alas Kahvila Satamatie 6:een. Nautimme hyvistä juotavista ja tarinoista, kunnes paikka alkoi menemää kiinni.

Satamatie 6.

Alkaa oikea matkavaihde. Iltaa kohti matkamme ei ole pitkä, vain noin 26km. Ei mene montaa kilometriä, kun alamme päästä hyvään lomatunnelmaan: huolet putoilevat pois, ajatukset kulkee vapaasti ja retkikunta hymyilee. Saimaan kanava pääsi yllättämään meidät kaikki maisemallaan 25 metrin korkeudesta.

Saimaan kanava Lauritsalan kanavasillalta käsin.

Pääsimme perille ihmeellisesti edelleen kuivina, vaikka sadetta luvattiin jo pari tuntia sitten. Söimme iltapalaksi paistetut Vegemakkarat. Jeremi kävi kokeilemassa uimista, ja totesi että on viileää. Leiriydyimme Sappulan rannan lähelle, jotta aamulla pääsee sitten taas uimaan. Nukkumaan päästiin sitten jo pienen veden ropinan tuudittamana.

-Jeremi

Aurinko pilkisti taivaanrannasta.

Videotunnelmia matkan varrelta

Matkan aikana tosiaan kuvailin muutamia kertoja Dronella, ja kokosin muutaman onnistueen klipin tähän videoon. Kuvausta tuli harrastettua paljon vähemmän kuin mitä olin ajatellut etukäteen, ja drone näkikin päivänvaloa vain muutamia kertoja matkalla. Ensi reissulle muistan taas, kuinka ihanaa on saada myös videoita muistoksi matkan varrelta.

Tämä kesä alkaa jo olemaan ohi. Työt alkavat ja arki lähtee liikkeelle. Ajatuksia seuraavasta kesästä ja tulevista matkoista aletaan jossain kohtaa taas suunittelemaan ehkä saunan löylyjen ääressä. Katsotaan, mitä koronatilanne mahdollistaa ensi kesänä.

Tässä kuitenkin pieni maistiainen Ahvenanmaan tunnelmista!

-Jeremi

7. Päivä: Kotiinpaluun tunnelmissa

Viimeinen päivä matkaamme alkoi lämpimän auringonpaisteen merkeissä. Kukin heräilimme tahoillamme pikkuhiljaa rauhalliseen sunnuntaipäivään.

Minun ja Helenin majoitus oli edelleen yhtä tunnelmallinen ja kaunis. Fiilisteltiin puutalon tunnelmaa ja maisemia uudelleen aamun valossa. Yhdessä oli ihanaa herätä uuteen päivään. Hymyilen, ja olo tuntuu todella onnekkaalta. Meillä on Helenin kanssa tänään ensimmäinen vuosipäivä.

Pikaisen pakkauksen ja nopean pyöräilyn jälkeen Maarianhaminan keskustan upeat kadut aukesivat taas edessämme. Kaupungin tunnelma oli näin sunnuntaina rauhallinen ja miellyttävä, vaikka kaduilla olikin paljon ihmisiä kahvittelemassa ja ostoksilla. Suuntasimme itsekin Viktor-kahvilaan: samalla terassilla olikin myös muut matkaseurueesta. Itse suuntasimme sisätiloihin ollaksemme hetken kahdestaan. Salaattien lisäksi maistelimme kolmea kakkua, joista jokainen oli toinen toistaan suussasulavampia. Kermainen juustokakku oli kuohkeudessaan vailla vertaa, samoin sen kardemummalla maustettu kakkupohja. Porkkanakakku maistui taivaalliselta ja juuri sopivan kostealta. Makumaailman kruunasi minttusuklaakakku, joka suorastaan suli suuhun ja käänsi huulet vieläkin isompaan onnelliseen hymyyn.

Kadulla kuuluu paljon suomea ja ruotsia, ympärillä on paljon tuttua ja vierasta. Tänne on tultava uudestaan, sen tietää jo nyt. Rauhallinen, kaunis ja kompakti kaupunki sai hymyilemään. Torikadun ulkopuolella aukesivat upeat puutaloalueet, ja Pommern-laivaa ehdimme myös nopeasti vilkaista ennen Länsisataman autojonoa.

Autojonon mukana pakkauduimme laivaan ja jätettiin pyörät laukkuineen autokannelle. Kahden hytin voimin pystymme viettämään matkaa rauhassa ja turvallisesti koronatilanteessa. Maskit tietenkin päälle, jos kaupasta halusi hakea vaikka perinteisen putkilon Tobleronea.

Nauttimassa ruoasta ja maisemista

Raukeaa tunnelmaa ja blogin kirjoitusta

Kotisatamassa Turussa!

Tämä matka alkaa olemaan viimeisiä merimaileja vaille valmis. Useampi bingo tuli matkan aikana. Varsinaista voittajaa ei julistettu, mutta kaikki sai silti osallistumispalkinnoksi karkkia.

Ahvenanmaa, meri, saaristo ja Maarianhamina tekivät vaikutuksen, ja voin olla varma, että tulen takaisin ajamaan näitä ihanan rauhallisia punertavia teitä uusien seikkailujen merkeissä.

-Jeremi

6. ja 7. päivä: Loppusuora

Kuudes päivä alkoi herätyskellolla ensimmäistä kertaa tällä reissulla, koska päivämatkan alussa odotti lauttamatka, johon piti keretä. Söimme aamupalan rauhassa yrittäen tuhota mahdollisimman paljon jämiä. Pyörät lastattuina jätimme hyvästit Soltunalle infokartan edessä.

Matka alkoi puolentoista kilometrin rajulla alamäellä, jonka vauhdit piti heti laskun jälkeen tappaa kaupan eteen. Lounasainekset laukuissa rullasimme muutaman kilometrin matkan lauttarantaan Hällöhön, jossa odottelimme hetken jalkoja meressä uitellen.

Lautta kyyditsi Skarpnotöhön vain pyöräilijöitä, joita oli tällä kertaa noin kolmekymmentä. Matka sujui mukavasti. Osa nuokkui, osa seurusteli. Skarpnotöstä etenimme kohti Maarianhaminaa pyöräopasteita seuraten. Matkalla teimme tuttavuutta uteliaiisiin possuihin, jotka kerääntyivät aitauksen reunaan meitä tervehtimään. Ihastelimme possujen syviä röhkäisyjä, joita emme onnistuneet matkimaan. Lampailta saimme sentään monesti ohikulkiessamme vastauksen bähähähä-huudoille.

Teimme reitiltä lyhyen poikkeaman rannalle, jossa virkistäydyimme uimalla ja hyppimällä laiturilta. Lounaaksi kokkasimme hampurilaisia.

Loppumatka eteni myötätuulessa reippaasti ja kevyesti. Hiukan ennen Maarianhaminan keskustaa Jeremi ja Helen erkanivat seurueesta omaan majapaikkaansa juhlistaakseen vuosipäiväänsä. Loppuporukalla jatkoimme matkaa Gröna Udden -leirintäalueelle keskustan toiselle puolelle. Kun leiri oli pystyssä, kävimme uudestaan uimassa ja puhdistautumassa. Oli raukea ja tyytyväinen fiilis Ahvenanmaan-kierroksen lopussa.

Siistiytyneinä lähdimme keskustaan etsimään illallista. Lyhyen harhailun jälkeen päädyimme italialaiseen Nonna Rina -ravintolaan. Pakenimme vieressä pauhanneen rock-festivaalin melua sisätiloihin, vaikka terassi olisi houkutellut enemmän. Tilasimme pitsaa, pastaa ja juotavaa. Jeremi ja Helen liittyivät seuraan vähän sen jälkeen, kun muun seurueen ruoat oli tarjoiltu.

Ruokailusta selvittyämme lähdimme etsimään terassia, jonka juomavalikoima olisi mielenkiintoisempi. Joona tunsi ennestään Maarianhaminasta Indigo-ravintolan, joka osoittautui riittävän mukavaksi paikaksi. (Upea ulkoilmaterassi, jossa saimme itsellemme mukavan ja pehmeän kulmasohvan käyttöömme. Pittoreski ympäristö ja paikalliset herkut maistuivat. T. Jeremi) Hörpimme virvokkeita ja pelailimme seurapelejä aikamme ja lähdimme vielä toistamiseen harhailemaan.

Palasimme Nonna Rinan terassille jatkamaan iltaa ja kommentoimaan aitojen takana esiintyvän rock-yhtyeen soittoa. Aliisa sai hattaran ja oli hyvin tyytyväinen. Satuimme vielä näkemään sattumalta lyhyen ilotulituksen. Lopulta palasimme vaihtelevaan tahtiin yöpymään.

Aamulla metsästimme aamupalaa edelleen vaihtelevissa kokoonpanoissa. Keskustan tai nähtävyyksien kiertelyyn ei jäänyt paljoa aikaa, koska paluulaivaan piti ehtiä. Viimeisen kerran keräsimme leirit kokoon ja nousimme pyörän selkään. Satamassa opastus toimi ja pääsimme laivaan sujuvasti.

-Jere